23.

Suomessa ollaan, ja tällä hetkellä junassa kohti Kajaania! Lento lähti Splitistä yhdentoista jälkeen. Tavattiin aamulla vielä Ani ja hänen kaverinsa vei meidät kentälle.

Sää oli onneksi melko pilvetön, joten päästiin tällä kertaa ihastelemaan maisemia lähes koko lennon ajan. Tuntuu hassulta kuulla taas kolmen viikon jälkeen muidenkin puhuvat suomea, ja junassa nautitut ruisleivät maistuivat superhyviltä.

Koko reissu oli ikimuistoinen, ja molemmilla on kova halu palata Kroatiaan joku päivä. Jos siellä lukijoissa on joku, joka vielä pohtii ulkomaille toppimaan lähtemistä, suosittelemme käyttämään tilaisuuden hyväksi! Harvoin on mahdollisuuksia päästä tutustumaan vieraaseen maahan ja kulttuuriin paikallisten opastamana, ja lisäksi vielä kerryttää erilaista oppia omasta alasta.
Meidän reissumme aikana ei tapahtunut mitään suurempia kommelluksiakaan. Ainoat maininnan arvoiset tympeät asiat taitavat olla ne, että Varazdinissa ihmiset puhuivat heikosti englantia (välillä oli vaikea ymmärtää ja tulla ymmärretyksi) ja että Janikan haavalla kesti koko kolme viikkoa parantua. Kaikesta selviää rennolla asenteella! Loppujenlopuksi päällimmäiseksi mieleen jäävät vain kaikki ihanat uudet kokemukset – ja niitähän riittää!

Kiitos kaikille jotka olette jaksaneet olla mukana nämä 23 päivää!:)